Moikka!
Yksi viidestä alueesta joita opiskelimme oli Eurooppa. Eurooppa oli minulle itselle siitä todella kiinnostava/tuttu aihe, sillä sielä on tullut paljon matkustelua ja Keski-Euroopassa jopa pieniä aikoja asuttua. Tälläkin hetkellä siis Euroopassa ollaan, sillä suomesta kirjoittelen. Haaveenani olisi muuttaa eteläiseen eurooppaan heti koulujen loputtua, mutta saas nähdä!
Eurooppa on pieni, mutta tunnettu maanosa, jossa on ainakin toistaiseksi turvallista oleskella, todella kauniita kaupunkeja, nähtävyyksiä sekä ystävällisiä ihmisiä. Eurooppaan kuuluu 50 valtiota ja niistä 28 Euroopan unioniin EU:hun joista 19:sta maalla valuuttana toimii euro.
Vuoden sisään Lähi-idässä olevat ongelmat ja terrori-iskut ovat saavuttaneet jo myös Euroopan. Mm. Nizzassa, Berliinissä ja Pariisissa olleet iskut saivat paljon näkyvyyttä ympäri maailman. Iskuista huolimatta matkailijamäärät eivät ole kokeneet suuria muutoksia, vaan matkailjat silti luottavat turvalliseen Eurooppaan.
Merkittävimpiä matkailumaita ja kaupunkeja matkailun kannalta Euroopassa ovat:
![]() |
Barcelona, Espanja |
![]() |
Berliini, Saksa |
![]() |
Rooma, Italia |
![]() |
Alpit, Itävalta |
Euroopan matkailun vetovoimatekijöitä ovat mm hienot, historialliset kaupungit, lyhyet välimatkat, monipuolisuus (tarjolla niin kapunki, kuin rantalomakoheita) sekä maailmakuulut nähtävyydet mm.
![]() |
Versailles |
RANSKA
- Eiffel-torni, Pariisi
- Notre-Damen katedraali, Pariisi
- Riemukaari, Pariisi
- Versaillesin linna, lähellä Pariisia
![]() |
Pisan torni |
ITALIA
- Pisan kalteva torni, Italia
- Colosseum, Rooma
![]() |
kölnin tuomiokirkko |
SAKSA
- Berliinin muuri
- Brandenburgin portti, Berliini
- Kölnin Tuomiokirkko
Vielä tulossa muutama postaus uusista maanosista! :) Näkemisiin!
- Emmi ♥
Slot Machines - Las Vegas - JTHub
VastaaPoistaWith nearly 600 slot machines and the 광주광역 출장마사지 latest live poker and 영천 출장마사지 live casino tables, Vegas has 포천 출장샵 the 하남 출장안마 thrills of Las Vegas. 부산광역 출장마사지 JTG Live has